Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 
tilikaudelta 1.1.-31.12.2016

Toimitusjohtaja

Toimitusjohtaja johtaa operatiivista hallintoa osakeyhtiölain ja yhtiöjärjestyksen sekä hallituksen antamien ohjeiden ja määräysten mukaisesti sekä vastaa hallituksen kokousten valmistelusta ja hallituksen päätösten täytäntöönpanosta. Kirjanpidon lainmukaisuus ja varainhoidon luotettava hoito ovat myös toimitusjohtajan vastuulla. Toimitusjohtaja vastaa strategian, pitkän aikavälin suunnitelmien, investointien, yritysjärjestelyjen ja -kauppojen ja rahoituksen valmistelusta ja näistä päättämisestä siltä osin kuin päätösvalta ei kuulu hallitukselle. Edelleen toimitusjohtaja vastaa taloussuunnittelusta, konserniviestinnästä ja sijoittajasuhteista. 

Hallitus määrittelee ja hyväksyy toimitusjohtajan palvelussuhteen keskeiset ehdot mukaan lukien toimitusjohtajan palkkion. Palvelussuhteen ehdot on laadittu kirjallisen toimisopimuksen muotoon. Toimitusjohtajan toimisopimus on toistaiseksi voimassaoleva ja voidaan irtisanoa Yhtiön toimesta kahdentoista (12) ja toimitusjohtajan toimesta kuuden (6) kuukauden irtisanomisajalla. 

Toimitusjohtaja on oikeutettu työsopimuslain ja muun eläkettä säätelevän lainsäädännön mukaiseen työeläkkeeseen eikä hänellä ole lisäeläkettä. Suomen työeläkejärjestelmä (TyEL) oikeuttaa työeläkkeeseen, joka perustuu työuran aikaisiin työeläkkeeseen oikeuttaviin ansioihin. Vuonna 2016 vanhuuseläkkeelle voi siirtyä oman harkinnan mukaan 63–68 vuoden iässä (joustava eläkkeellesiirtymisikä).

 

Toimitusjohtaja

Hannu Huttunen

Lue lisää